Lissabon – Portugalin pääkaupunki

Lissabon Alfama Portugali source:http://www.flickr.com/photos/t_p_s/2896626238/

Lissabon on Portugalin upea pääkaupunki. Sillä on matkailijoille paljon annettavaa. Siellä on monia historiallisesti tärkeitä nähtävyyksiä ja kaupungin tunnelma on aivan ihastuttava. Lissabon on lisäksi paljon edullisempi kuin monet muut Euroopan pääkaupungeista, joten siellä eläessään saa taatusti rahoilleen vastinetta. Se on myös yksi pienimmistä Euroopan pääkaupungeista, joten siihen pystyy tutustumaan pääosin jalkaisin, joka on todella rentouttavaa verrattuna siihen, että aina täytyisi liikkua metrolla tai raitiovaunulla. Tästä syystä Lissabon soveltuu loistavasti pitkän viikonlopun viettäjille, sillä siihen pystyy helposti tutustumaan lyhyessäkin ajassa. Toki nähtävää ja tekemistä kaupungista löytyy vaikka moneksi viikoksikin.

Lissabon sijaitsee Portugalin länsiosassa aivan Tejo-joen suulla Atlantin rannikolla. Siellä on asukkaita 560 000 ja kun otetaan mukaan koko metropolialue, niin väkiluku nousee noin 2,7 miljoonaan. Lissabonista tuli Portugalin pääkaupunki jo 1200-luvulla ja sen historia ulottuu jopa 2000 vuoden taakse. Siellä on paljon kapeita kujia ja keskenään hyvin erilaisia kaupunginosia. Ruokakulttuuri on ihastuttavaa ja joka paikassa on pieniä kahviloita ja ravintoloita, joihin voi poiketa herkuttelemaan. Lissabon on erittäin kuuluisa Fado-musiikistaan, jonka kaihoisia säveliä voi kuulla ainakin kaupungin vanhimmassa korttelissa Alfamassa.

Lissabon Sää

Lissaboniin kannattaa matkustaa kesäkaudella eli kevään ja syksyn välillä. Silloin sää on parasta lomailuun. Keväällä ja syksyllä on sopivan lämmintä ja keskikesällä lämpötila nousee usein jopa yli 30-asteeseen. Ilmastoltaan Lissabon on kostea. Talvella lämpötila on vain muutaman asteen plussan puolella ja siellä sataa usein.

Ostosmahdollisuudet

Lissabonin keskustassa on loistavat shoppailumahdollisuudet ja lisäksi hintataso suomalaisille on yllättävänkin edullinen. Baixan ja Chiadon alueet keskustassa ovat parhaita paikkoja ostosten tekoon. Lisäksi kaupungin reunoilla on monia suuria ostoskeskuksia esimerkiksi Complexo das Amoreiras-keskuksessa on jopa 300 eri liikettä. Lissabonin markkinoilta, jotka järjestetään aina tiistaisin ja lauantaisin voi tehdä upeita löytöjä. Niiden nimi on Feira de ladras –markkinat ja siellä myydään kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä.

Nähtävyydet Lissabonissa

Kaupungin vanhin kortteli Alfama on ehkä kaikkein näkemisen arvoisin. Se on säilynyt aivan alkuperäisessä asussaan vuosituhansien ajan. Samaa erittäin kaunista arkkitehtuuria voi nähdä Belemin kaupunginosassa, jossa ovat myös erittäin upeat Belemin torni sekä Hieronymuksen luostari , jotka ovat peräisin 1500 –luvulta. Nämä rakennukset muistuttavat Vasco da Gamasta ja hänen löytämästään kauppareitistä Intiaan, joka avasi Portugalille ovet maailmaan.

Chiadon kortteli on erityisesti taideopiskelijoiden suosiossa ja siellä on paljon erittäin elegantteja putiikkeja. Siellä on myös Museo, jossa on suuri kokoelma eri maiden maalauksia ja keramiikkatöitä 1400-1800 –luvuilta. Museon nimi on Museu Nacional de Arte Antiga.

Bairro Alton korttelissa on näkemisen arvoinen erittäin vilkas yöelämä sekä paljon idyllisiä ravintoloita ja erittäin vanhoja kauppoja.

Muita retkikohteita

Lapsiperheitä varsinkin kiinnostaa varmasti eläintarhassa käynti. Se on erittäin hieno Lissabonissa ja siellä on esillä yli 370 eläinlajia. Siellä pääsee myös ihastelemaan delfiinishowta. Toinen mielenkiintoinen vierailukohde on Sintran vuoristokylä aivan Lissabonin ulkopuolella.

Matkat Lissaboniin:

Leave a Comment

Previous post:

Next post: