Tallinna

Tallinna Viro - source:http://www.flickr.com/photos/claudio_ar/3243734053/

Tallinna on varmasti tutuin lomakohde suomalaisille. Itse asiassa luultavasti monille saattaa Tallinnasta olla tuttua vain satama, Merekeskus, Rottermanni ja Viru-aukio. Sen enempää Tallinnasta ei välttämättä tunneta. Totuus kuitenkin on se, että Tallinna on paljon muutakin. Siellä on valtavasti kulttuurisesti merkittävää nähtävää ja paljon tekemistä. Päiväristeilyllä tai yhden yön hotellimatkalla Tallinnasta näkee vain pinnan, mutta ei vielä oikein pääse tutustumaan sen sydämeen.

Ostokset Tallinnassa

Tallinnassa on ihania pieniä katuja ja pieniä erikoisliikkeitä, joista voi tehdä edullisia ostoksia. Tallinnan hintataso on meille vielä melko edullinen, joten siellä on mukava tehdä ostoksia. Erityisesti Vanhassa kaupungissa myydään edullista paikallisten suunnittelijoiden muotia, taidetta, designia ja sisustustuotteita. Vanhan kaupungin muurien vierustalta löytyy paljon perinteisten käsitöiden myyjiä. Kristalli on erityisen edullista Tallinnassa samoin kun korkealuokkaiset virolaiset merkit Ivo Nikkolo, Bastioni, Klementin ja Baltman. Piraattituotteita myydään myös Tallinnassa paljon ja ne ovat useimmiten erittäin huonolaatuisia tuotteita. Tallinnassa on myös useita tavarataloja, muun muassa Stockmann sekä kauppakeskuksia, joissa saman katon alla on satoja liikkeitä.

Kulttuuria Tallinnassa

Tallinnassa on monia suosittuja teattereita. Niistä suurimpia ja kaikkein suosituimpia ovat Viron Kansallisooppera sekä Viron Draamateatteri. Nämä molemmat sijaitsevat aivan keskustassa, joten niihin on kätevää mennä tutustumaan. Von Krahl-teatteri on myös mielenkiintoinen ja soveltuu kokeilevasta teatterielämyksestä kiinnostuneille. Siinä yhteydessä on myös erittäin suosittu rock-klubi Von Krahl Teater Bar. Klassisen musiikin ystäville on usein konsertteja eri puolilla Tallinnaa, esimerkiksi Piritan linnoituksessa voi kuulla kaunista barokkimusiikkia. Taiteen ystäville KUMU-museo on loistava vierailukohde. Se on Kunsti Muuseum eli modernin taiteen museo ja se sijaitsee Kadriorgissa aivan Lasnamäen lähellä.

Nähtävyydet Tallinnassa

Tallinnan vanhakaupunki itsessään on suuri nähtävyys. Moni ei välttämättä tiedäkään, että se kuuluu Unescon maailmanperintölistalle. Se on nimittäin parhaiten säilynyt vanhakaupunki koko pohjoisessa Euroopassa. Tallinnassa oleva Olevisten kirkko on ollut korkein rakennus maailmassa aina 1800-luvun loppuun saakka, se symboloi keskiaikaisen Tallinnan loistoa. Tallinnan Raatihuone on myös suosittu nähtävyys, sillä se on ainut muuttumattomana säilynyt goottilainen raatihuone koko Pohjois-Euroopassa. Tallinnan kaupunginmuuri hienoine puolustustorneineen on myös suosittu nähtävyys, muurista on jäljellä vielä 2 kilometriä ja 26 eri tornia. 1500-luvulla tämä muuri oli yksi maailman tehokkaimmista puolustusjärjestelmistä. Tallinnan vanhassa kaupungissa on myös monia upeita näköalatasanteita, joista on hulppeat näkymät. Ne ovat ehdottomasti vierailun arvoisia.

Ravintolat Tallinnassa

Tallinnassa on paljon ravintoloita. On niin edullisia pikaruokapaikkoja kuin vaativaankin gourmet-herkutteluun sopivia ravintoloita. Vanhassa kaupungissa sijaitsee monta tunnelmallista ja tasokasta ravintolaa. Kesäisin Tallinnan terassikulttuuri on viehättävää, kun illallista voi nauttia ulkona kynttilänvalossa. Tallinnassa on myös ihastuttavia olutkellareita, joissa on todella mukava tunnelma.

Miten Tallinnaan?

Tallinnaan pääsee Helsingistä näppärästi laivalla, joita on useita eri vaihtoehtoja. Nopeimmat katamaraanit ja pikalaivat kulkevat kaupunkien välin 1,5 – 2,5 tunnissa. Hitaammalla laivalla merimatka kestää 3,5 tuntia, mutta laivalla voi nauttia hyvästä ruoasta, juomasta, viihteestä ja tehdä ostoksia sen ajan. Sinne pääsee siis todella kätevästi. Lentoteitsekin pääsee Tallinnaan. Lentomatka kestää vain hetken, mutta Tallinnan lentokenttä sijaitsee hieman kauempana keskustasta, joten pikalaivalla koko matka taittuu lähes yhtä nopeasti.

 

Leave a Comment

Previous post:

Next post: